”Pärjääjä” suorittaa ja etsii yhteyttä muihin ihmisiin

Moni meistä uskoo, että tekemällä paljon ja suoriutumalla hyvin voi vastata muiden odotuksiin ja vaatimuksiin. Toiset taas keskittyvät enemmän sisältä päin motivoiviin asioihin. Esimerkiksi halu itsensä kehittämiseen voi ohjata tarttumaan haasteisiin.

Toisaalta, nämä sisältä ja ulkoa päin motivoivat erilaiset hankkeet ja projektit täyttävät työ- ja vapaa-aikamme ilman, että niiden merkitystä hoksaa sen syvällisemmin miettiä.

Mikä siis tekee näistä ”hankkeista” ihmiselle tärkeitä? Miksi niiden eteen on valmis tekemään paljon töitä? Mitä tarvetta ne palvelevat?

Usein tekemisen taustalta on helppoa löytää monenlaisia merkityksiä, mutta jos katsoo niiden ohi tai taakse, saattaa löytää yhden ihmisen perustarpeista, nimittäin tarpeen kuulua yhteisöön.

Yhteisön normien ja ihanteiden täyttäminen työtä tekemällä ja itseään kehittämällä mahdollistaa usein sen, että tulee nähdyksi, arvostetuksi. Nähdyksi tuleminen vahvistaa kokemuksen omasta identiteetistä, siitä, kuka on suhteessa muihin ihmisiin.

Yhteisön jäsenyyttä ja yhteyttä muihin ihmisiin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse ansaita venymällä normien ja ihanteiden mittaiseksi. Joskus riittää, että astuu esiin muiden nähtäväksi. Nähdyksi ja kohdatuksi tuleminen voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että jakaa jotain omasta kokemusmaailmastaan muiden kanssa.

Pienen palasen jakaminen omasta maailmastaan edellyttää kuitenkin riskin ottamista, ettei tulekaan kohdatuksi. Sitä, ettei tulekaan näkyväksi toiselle. Pahimmillaan pelko torjutuksi tulemisesta voikin johtaa yhteyksien sulkemiseen maailmalta. Kieltämällä haavoittuvuutensa ihminen pukee suojakuoren ylleen ja alkaa tavoitella yhteyttä muihin juuri tekemällä ja suorittamalla. Pärjäämistään korostamalla.

Pärjääjän pitää liikkeessä tarve kokea itsensä tärkeäksi ja hyväksytyksi. Se estää kuitenkin todellisen kohtaamisen ja yhteyden muihin ihmisiin.

Pärjääjä jää yksin, odottaen, että lopulta tulisi nähdyksi. Mitä paremmin pärjää, sitä yksinäisemmäksi voi kuitenkin itsensä kokea. Yksinäisyyttä vahvistaa kokemus siitä, että on yksin vastuussa perustarpeidensa täyttämisestä.

Yksilökeskeisessä kulttuurissamme itsenäisyyttä ihannoidaan, mutta todellisuudessa kukaan ei pärjää ilman yhteyttä muihin ihmisiin. Nähdyksi tulemisen kokemus ei synny ilman toisia ihmisiä.

Ihminen voi tavoitella menestymistä ja tiettyä asemaa yhteiskunnassa, mutta unohtaa samalla omat perimmäiset tarpeensa. Se saa ihmisen lopulta uupumaan.

Pelko siitä, ettei kelpaa heikkouksineen ajaa ihmisen suorittamaan ja pärjäämään, jotta voisi kokea itsensä hyväksytyksi.

Esiin astuminen ja oman sisäisen maailmansa jakaminen muiden kanssa edellyttää usein yksin tekemisen sijaan yhdessä tekemistä. Itseensä tukeutumisen sijaan toisia kohti menemistä. Oman pärjäämisen korostamisen sijaan haavoittuvuutensa paljastamista.

Yhteyden luominen muihin ihmisiin on kuitenkaan harvoin kivutonta. Se voi edellyttää itseltä sellaista, mikä on uutta ja haastavaa. Lisäksi yhteyden luominen muihin edellyttää, hieman nurinkurisesti, rajojen asettamista oman itsen ja muiden välille. Pärjäämisen pakossahan ihminen tavoittelee yhteyttä vastaamalla muiden odotuksiin, unohtaen samalla itsensä. Omaa maailmaansa ei myöskään pidä avata sellaiselle, joka ei sitä ole halukas kohtaamaan arvostaen.

Kuitenkin se, että on valmis päästämään irti pärjäämisen pakosta voi mahdollistaa nähdyksi tulemisen omana itsenä, ilman tekemisen ja suorittamisen kovettamaa suojakuorta.

- Katja